Näin tämä kaikki alkoi…

Tai no, ei aloiteta ihan alusta, koska tarina on pitkä. Kerron kuitenkin lyhyesti siitä kuinka Alahovin Viinitilasta tuli viinitila vuonna 1995.

Risto ja Taina olivat ahkeria matkustelijoita 70-80-luvuilla ja vierailivat Espanjassa, Unkarissa, Saksassa ja Italiassa useilla eri tyyppisillä viinitiloilla. Matkoilta jäi tietysti mukaan ideoita ja haaveita ja he miettivät, miksei Suomessa voisi myös olla vastaavan tyyppistä toimintaa. Suomen tiukka alkoholilainsäädäntö jarrutti haaveita, mutta ne eivät unohtuneet. Haaveillessa tehtiin kylmäpuristettuja mehuja ja viljeltiin marjoja Alahovin mehustamona.

Vuonna 1995 Suomi tuli osaksi Euroopan Unionia ja alkoholilait höllentyivät. Silloin mahdollisuus viinitilan perustamiseen avautui ja Alahovi sai alkunsa viinin valmistajana. Toki sitä ennen haaveita oli jalostettu ja viinintekoa opiskeltu Muuruveden viinitietokeskuksella, joten viinitila pääsi nopeasti alkuun. Samalla avattiin matkailijoille ravintola, jossa tilan tuotteita pääsi maistelemaan viininmaisto opastusten ja ruuan kera.

Kuva Seura-lehden jutusta vuodelta 1996.

Jätä kommentti